Vapaa-ajan blogini

Tunnetko sinä cappuccino-yrittäjän?

Kuuntelin jotain Ylen podcastia pari päivää sitten. En yhtään muista, että mikä ohjelma oli kyseessä ja ketkä olivat äänessä (voi siis vinkata kommenttiosioon). Se, mikä herätti siinä huomioni oli haastataltava joka sanoi, että ihmiset ihailevat tällaisia kahvilassa istuvia yrittäjiä. Tämä on jokin buumi, jota monet tuntuvat tavoittelevan tänä aikana. Ja myönnän, että ehkä minäkin haaveilin toisinaan sellaisesta elämästä (noin 5 vuotta sitten). Mutten enää. Ei tulisi edes mieleeni.

Ehkä ne asiat, mitkä tällaisessa elämässä ihastuttavat ovat jonkin sortin vapaus tai ajatus vapaudesta, joka kulminoituu siihen että voisi tehdä töitä vaikka siellä cooleimmassa hipsteri-kahvilassa.

Kahvila Punavuoressa

Vapaus ei ole kuitenkaan paikkaan sijoittuva asia. Tai vapaus on nimenoamaan myös vapaus valita sen oman hiljaisen työskentelytilan – kokonaisvaltaisen tilan. Minusta parasta on juuri se, että pystyy itse luomaan oman todellisuuden kun tekee töitä. Nykyiset teknologiat mahdollistavat sen: voit valita musiikin, softia jne.

Olen huomannut, että paras paikka tehdä hommia vaihtelee. Se riippuu minulla mielentilasta ja tehtävän laadusta. Pari juttua korostuvat minulla kuitenkin nykyisin, jos haluan saada hommia aikaiseksi:

a) Haluan että minulla on netti käytössä, joka on toimiva.

b) Haluan, että minulla on läppärin lisäksi iso näyttö. Näin saan täitä paremmin tehtyä ja pidän siitä, että minulla voi olla kaksi näyttöä samaan aikaan. Töissä tämä on aivan must-juttu.

c) Haluan rauhaa (jos en halua tehdä tiimihommia). Tähän auttavat Bosen kuulokkeet jos olen tilassa, jossa on muita ihmisiä.

Mutta koska teen paljon luottamuksellisia hommia, en mielelläni tee niitä kahvilassa. Enkä myöskään halua keskeytyksiä. Kahviloissa saatan alkaa miettiä liikaa ympärillä tapahtuvia asioita ja usein joku tuttu voi tulla höpöttelemään ja jään sitten puhelemaan helposti useiksi minuuteiksi.

Kahvilassa en voi luoda omaa työympäristöäni täysin, sillä en pysty kontrolloimaan siellä tapahtuvia asioita. Kotona tai työpaikalla voin tehdä sen paremmin. Jos haluan saavuttaa flow-tilan, jossa minun pitää konseptoida nopeasti, teen tietyt rituaalit (joita ovat mm. tietyt musiikkivalinnat ja usein kahvikupposen hakeminen keittiöstä). Jos taan minun on kirjoittetava, toimii toisenlainen musiikki.

Jotta, tämä ei nyt vaikuttaisi elegialta, pitää kuinkin sanoa, että toisinaan jos ei ole parempaa paikkaa vaikka nopealle työskentelyhetkelle, silloin kahvila kelpaa ihan hyvin ja vierelläni on usein se cappucino kuitenkin.

Niille jotka haaveilevat cappucino-yrittäjyydestä: Haaveilkaa siitä yrityksestä, niistä asioista joista olette kiinnostuneita oikeasti ja niiden asioiden eteenpäinviemisistä. Jos cappucino kiinnostaa, ostakaa se parempi kahvinkeitin kotiin tai jos sekään ei riitä, ehkä kahvilan pitäminen voisi olla teille se oikea juttu.

Leave a Reply

Basic HTML is allowed. Your email address will not be published.

Subscribe to this comment feed via RSS