Suomeen kaivataan lisää yrittäjiä
Haluan auttaa yrittäjiä eri tavoin. Politiikka on yksi niistä.
Tiesin jo hyvin nuorena, että joskus haluan käyttää aikani politiikkaan. Tiedän, että pyrin eduskuntaan vielä joskus.
Sen aika ei ole kuitenkaan 2023.
En aio asettua ehdolle
seuraavissa vaaleissa
Minulta kysytään säännöllisin väliajoin sitä, että olenko asettumassa ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa 2023.
Pitkän harkinnan jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että vaikka viime vaaleissa menestyinkin hyvin, nyt ei ole aikani mennä ehdolle.
Koen, että olen pystynyt Prönön kautta rakentamaan itselleni uuden väylän palvella etenkin yrittäjiä.
Lisäksi minulla on tällä hetkellä monia sitoumuksia, joiden takia ehdolla oleminen olisi haastavaa.
Olin ehdolla eduskuntaan 2019 ja jäin alle 500 äänen päähän valinnasta. Kiitos kaikille minua äänestäneille.
Päätin asettua ehdolle 2019 ensimmäistä kertaa. Valintani Helsingin vaalipiiristä jäi alle 500 äänen.
Vaaliteemanani olivat pääasiassa yrittäjyyden edistäminen, perheellisten aseman parantaminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Vaaliteemani vuodelta 2019 löytyvät täältä.
En ole asettumassa ehdolle eduskuntavaaleihin 2023.
Olen yksi Liike Nytin perustajista
Olen ollut mukana perustamassa uutta poliittista liikettä yhdessä Hjallis Harkimon, Mikael Jungnerin, Sarian Antilan, Karoliina Kähösen, Alex Niemisen ja Tuomas Enbusken kanssa. Halusimme muuttaa sitä tapaa miten politiikkaa tehdään.
Miksi lähdin ehdolle 2019?
Haluan auttaa maailman muuttamisessa parempaan suuntaan. Etenkin yrittäjien auttaminen on lähellä sydäntäni. Koin kutsumuksen tähän ja päätin yrittää vuonna 2019.
Vaalivideoni 2019
Alla on vaalivideoni eduskuntavaaleista 2019. Kiitos kaikille tukijoilleni ja auttajilleni (tiedätte keitä olette).
Uutisia ja kirjoituksiani politiikkaan liittyen
Muutamia mainintojani mediassa
“Hjallis Harkimo julkisti liikkeensä – he ovat mukana. Uusi liike kantaa nimeä Liike Nyt.”
“Liike Nyt ei ole pelkästään kaupunkilaisten puolue.”